Aika katsoa totuutta silmiin

Olen saanut elää nyt kolme vuotta suht normaalia elämää, mutta nyt se on taas muuttunut. On aika katsoa totuutta silmiin ja katsastaa tilanne.

Luulisi että kun on joutunut käymään paljon lääkärillä, olisi se helpottunut vuosien saatossa. Mutta se menee juuri toiste päin. Olen yhden kerran tullut lääkäristä niin että hymyilin, kun kävin kertomassa että tauti on remissiossa. Itkin tuolloin onnesta. Ajattelin että nyt se on ohi, ei nää sairaaloita, tippoja, lääkekokeiluja eikä leikkauksia. Tietenkin tiesin että sairauteni ei katoa, mutta naiivisti ajattelin että ehkä mun sairastelut oli siinä.

Paino on laskenut kolmessa päivässä kohta 5 kiloa. Nestehukka on todella paha. En hallitse enää kehoani. Olen jo jonkin aikaa voinut huonosti, mutta ajatellut että se menee ohi. Pakko se on todeta, tämä ei mene ohi. Katkeruus, viha ja pelko nostaa päätään. Väistämättä näen että historia toistaa itseään. Eilen kehoni petti minut totaalisesti, en meinaa tunnistaa itseäni. Tai joo, tunnistan mitä tämä on, mutta en tahdo katsoa sitä silmiin. Tiedän että pitää mennä tähystykseen, hakemaan tohtorilta neuvoa. Pelkään että toteavat saman minkä niin monta kertaa aikaisemminkin " valitettavasti mitkään lääkkeet eivät ole sinun kohdalla toiminut. Aloitetaan kortisoni varmuuden vuoksi, tulehdus pitää saada kuriin. Miten voit?" Usein vähättelen oireita, hymyilen kivun yli ja naureskelen kun kaatuilen, näen tähtiä. Huumorilla tästä ennenkin on selvitty. Mutta tänään pelkään. Ihan kamalasti. Mitä pelkään, kuolemaa. Menetettyä aikaa. "Turhaan sellaista mietit." Kolmen lapsen äitinä, en voi olla ajattelematta. 

Annan itselleni luvan tänään pelätä, mutta huomenna olen rohkea. Otan puhelimen käteeni ja teen sen puhelun, varaan lääkärin. Ei, tämä ei ole ohimenevää. En voi pakoilla tätä. En voi elää näin. En halua enää että kehoni pettää kuten teki eilen. En tahdo olla se nainen. Häpeä, paha mieli, suru. Ymmärrän että olen tuuliajolla, tahdon otteen itsestäni. Tahdon määrätä taas tahdin. Jos se vaatii sairaalahoitoa, sit sinne mennään. Onneksi minulla on maailman parhaat tukijat, heidän avulla, tästäkin selvitään.